Joensuun Siniristi r.y.
Päihteetön päiväkeskus
Yhdistys
Toimintakalenteri
Ryhmätoiminta
Valokuvia
Historia
Yhteistyö
Yhteystiedot
Jäsenyys
Historia

 

Joensuun Siniristi ry. on perustettu v. 1988.
Yhdistys aloitti toimintaansa jo vuoden 1989 alussa, mutta viralliset avajaiset pidettiin 7.3.1989. Toiminnan malliksi haettiin valtakunnallisen Sininauhaliiton kriteerit kristillisestä päihdetyöstä. Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville raitista ja sosiaalista elämäntapaa kannustava toimintaympäristö.
Perustaja jäseninä oli henkilöitä pääasiassa eri seurakunnista. Alusta asti mukana ovat olleet Vapaakirkko, Helluntaiseurakunta, Adventtiseurakunta, Ev.lut seurakunta ja Ortodoksinen seurakunta.

Käytännössä toiminta toteutettiin päivätoimintakeskuksena, jossa on mahdollisuus yhdessä oloon ja saada tukea omiin ponnisteluihin,  viettää aikaansa selvin päin. Toiminta perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen jokaisesta ihmisestä arvokkaana yksilönä taustoista riippumatta. Sisäänpääsyn ainoa ehto on tulla selvin päin.
Joensuussa tämä tarve liittyi silloin myös asunnottomiin alkoholisteihin, joiden asumispaikkana toimi yömaja. Yömaja oli päivisin suljettu ja asukkaat viettivät aikaansa kuka missäkin. Päiväkeskus tarjosi mahdollisuuden viettää aikaansa myös sisätiloissa.
Päiväkeskuksen perustoimintoihin kuului alusta asti omakustannushintainen ruokailu-, sauna- ja pyykinpesumahdollisuus. Hengellisenä tarjontana oli seurakuntien aamunavaukset aamupäivisin.
Yömaja lakkautettiin 90-luvun alkupuolella. Kaupunki tarjosi sen asukkaille erilaisia asumisvaihtoehtoja, kuten hoitokoteja, tukiasuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja. Päiväkeskustoimintaan ja sen kävijämäärään se ei oleellisesti vaikuttanut. Yksinäisyys ja työttömyys toi mukanaan kuitenkin uusia ongelmia (mm. mielenterveysongelmat) jotka lisäsivät päiväkeskuksen olemassaolon tarvetta.

Toiminta nykyisellään:

Jäsenistö:

Alkuvuosina jäsenistöä oli lähes sata, mutta vuosien myötä jäsenistö aluksi väheni. 2006 maksaneita jäseniä oli enää 71, mutta toiminnan uudelleen aktivoitumisen myötä ( 2008 ) jäsenistö on tasaisesti kasvanut.

Henkilöstö:

Alkuvaiheessa toiminta perustui pitkälti vapaaehtoistyövoimaan ja se oli myös osana toiminta-aktiviteettia. Yhdistyksellä on alusta asti ollut palkattu vastaava toiminnanohjaaja, kuitenkin niin, että hän on ollut kesäajan lomautettuna ja päiväkeskus on ollut suljettuna.
Vapaaehtoistyön lisäksi eri tehtäviin on palkattu tekijöitä työllisyysvaroin (työkokeilu, työelämän valmennus ja palkkatuki). Yhdistyksessä on suoritettu myös yhdyskuntapalveluja ja tärkeän osan toiminnassamme ovat muodostaneet eri oppilaitosten opiskelijat.
Toiminnanohjaajina oli aluksi henkilöitä, jotka olivat aktiivisesti seurakunnissa mukana. Toiminnaohjaajan tehtäviä on hoitanut kaikkiaan 9 eri henkilöä 20-vuotis historian aikana.

Hallitukset:

Yhdistyksen toimintaa on johtanut jäsenistön valitsema hallitus, jonka valtuuttamana toiminnanohjaaja on toiminut. Hallituksen jäsenistö on valittu pääasiassa seurakuntien työntekijöiden, aktiivistan jäsenien ja vapaaehtoistyöntekijöiden keskuudesta.
Hallituksen rooli on ollut päälinjoista vastaaminen ja talouden seuranta. Hallituksen jäsenet ovat yleensä olleet töissä muualla, joten heidän osallistumisensa toiminan suunnitteluun on ollut vähäistä ja on perustunut lähinnä hallituksen kokouksessa esiin tulleiden asioiden päättämiseen ilman suurempia ennakkotietoja ja valmisteluja. Parin viime vuoden aikana tämäkin tilanne on parantunut: hallituksessa on ollut jäsenenä nk. 'kentän edustaja', joka on tiiviisti mukana pyörittämässä päiväkeskuksen arkea. Kun toiminnanohjaaja valmistelee kokoukset ja päättämässä on myös käytännön asioista perillä olevia hallituksen jäseniä, toiminta on joustavampaa ja päätöksen teossa myös 'asiakas' on edustettuna.

Asiakkaat:

Asiakkaalla tarkoitetaan päivätoimintakeskuksen palvelujen käyttäjiä. Ensisijainen asiakasryhmä oli se, joihin toiminta pääasiassa kohdistui, eli päihteiden takia vaikeuksissa olevat ihmiset, joille päiväkeskus tarjosi yhteydenpitopaikan raittiissa merkeissä.
Alkuaikoina asiakkaat muodostuivat alkoholin väärinkäyttäjistä (myös raitistuneista). Hyvin varhain mukaan liittyivät myös eriasteisista mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset ja myöhemmin mukaan tulivat myös sekakäyttäjät, syrjäytyneet ja yksinäisyyttä kokevat ihmiset.
Nykyään toiminta kohdistuu enenevissä määrin ennaltaehkäisevään päihdetyöhön, eli tarjoamme asiakkaillemme aktiivista ajanviettomahdollisuutta. Iso osa kävijöistä on nykyisellään nuoria.
Osaltaan sijainti ammattikoulun vierustalla vaikuttanee tähän.

Muita palvelujamme ovat ahkerasti käyttäneet myös 'ohikulkijat'. Kirpputori oli jo Siltakadun toimipisteessä varsin suosittu ja on sitä tänäkin päivänä täällä Jääkärinkadulla. Ruokalassamme vierailee vakinaisten asiakkaidemme lisäksi koululaisia, työmiehiä, eläkeläisiä jne. Myös eri seurakuntien vetämät aamun avaukset ovat olleet suosittuja. Tänäpäivänä tarjoamme kaikille kävijöille ilmaisia, ohjattuja aktiviteetteja etukäteen suunnitellun viikko-ohjelman mukaan.
Alkuaikoina kävijöitä oli noin 6000 vuosittain, hiljaisempinakin aikoina yli 4000. Kävijämäärämme on noussut tasaisesti ollen viime vuonna (2008) yli 10 000.

Rahoitus:

Alkuaikoina tärkeimmät rahoittajat olivat Joensuun kaupunki ja raha-automaattiyhdistys. Raha-automaattiyhdistyksen tuki loppui vuonna 2001, joten nykyään toimimme kaupungin päihdehuollon avohoitoyksikkönä. Kaupunki maksaa kuukausittain ostopalvelusopimuksen mukaisen korvauksen, jolla maksamme
tilavuokraa ja muita ylläpitokuluja.
Muita rahoittajia ovat olleet seurakunnat ja yksityiset lahjoittajat. Pääasiassa rahoitamme toimintamme kuitenkin itse. Esimerkiksi musiikkiryhmä kävi esiintymässä eri tilaisuuksissa ja näin hankitun palkkion pystyi itse rahoittamaan omia laite- ym. kustannuksiaan.

Muut resurssit:

Siniristin päiväkeskus toimii kaupungilta vuokraamissaan tiloissa Jääkärinkadulla, Penttilän kaupunginosassa vanhassa PKO:n kaupparakennuksessa. Toimitiloja on kolmessa kerroksessa yhteensä noin 550m2. Tiloissamme toimii siis ruokala, kahvio, kirpputori, musiikkiluokka, askarteluhuoneet, punttisali, kokoushuone, hiljentymistilat ja sauna.
Lisäksi vuokraamme tilojamme ulkopuolisille; tällä hetkellä alivuokralaisina ovat Penttilän asukasyhdistys, Kivijalka-orkesteri ja yksityinen muusikko.
 

Tervetuloa mukaan!